Helsinkiläinen pesäpallojoukkue on noussut kevään aikana uudestaan keskusteluun pesäpalloväen keskuudessa. On hyvä, että asiaa pohditaan eri tahoilla, koska se on yksi pesäpalloliikkeen kohtalon kysymyksiä.  Keskustelussa on kuitenkin suurena vaarana, että tunteet vievät järkeä. Toki pesäpallo pystyy elämään nykyiselläkin tavalla vielä pitkään, mutta jos halutaan nostaa pesäpallo kansallispelin vaatimalle tasolle, se vaatii tunkeutumista pääkaupunkiseudun erittäin kilpailtuun vapaa-ajan markkinaan.

90-luvun muistot Kaisaniemen Tiikereistä alkavat olla haaleita, eivätkä ne enää nosta verenpainetta silloisten tukijoiden keskuudessa. Tämän vuoksi yhtenä vaihtoehtona onkin heitetty villin kortin käyttämistä helsinkiläisen joukkueen nostamisessa. Villin kortin varaan rakennetulle joukkueelle käy kuitenkin todennäköisesti samoin kuin Tiikereillekin, koska suoraan hyppääminen ylimmälle sarjatasolle olisi organisaation toimivuuden kannalta tuhoon tuomittu. Tai toisin sanoen, mitään organisaatiota ei olisi, koska sellaista ei ehtisi kasvaa. Onkin järkevämpää edetä sarjataso kerrallaan, ja antaa organisaatiolle mahdollisuus kasvaa menestyksen myötä. Tämä on hitaampi tie, mutta perusta on jossain vaiheessa joka tapauksessa rakennettava.

Pelaajien saanti pääkaupunkiseudulle ei ole ollut enää muutamaan vuoteen ongelma, koska pääkaupunkiseudulla on tarjolla nuorille pelaajille opiskelupaikkoja ja pesäpallouransa loppupuolella oleville työpaikkoja. On hyvä, että pelaajilla on rahan lisäksi myös muita motiiveja pelaamiseen.

Suurin haaste koko pesäpalloliikkeessä 2000-luvulla on ollut rahoitus. Moni seura on ollut taloudellisesti todella tiukoilla. Usein sanotaan, että kyllähän Helsingistä täytyy löytyä yhdelle pesäpallojoukkueelle rahat. No niin pitäisi, mutta täytyy muistaa, että tukijoiden rahoista kilpailee moni muukin. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudun pesäpallossa ei ole vielä mitään myytävää tukijoille vaan tukieurot ovat käytännössä avustusta, jolle ei ole odotettavissa mitään tuottoja. Tämän vuoksi nykyiset rahoittajat ovat mukana lähinnä hyväntekeväisyydestä, toisin kuin Superpesisjoukkueiden tukijat, jotka myös saavat lisääntyvää vastinetta rahoilleen.

Helsinkiläisen pesäpallojoukkueen nostaminen Superpesikseen tulee nähdä start up-yrityksenä. Alkuvaiheessa se tuo vaan kuluja, mutta siitä saattaa joku vielä joskus hyötyä taloudellisestikin. Kuten start up-yrityksetkin, niin myös helsinkiläinen pesäpallojoukkue tarvitsee kasvollisen "pääomasijoittajan", joka tuo rahoituksen lisäksi myös käytännön liiketoimintaosaamista hankkeeseen. Rahoituksen kerääminen pienistä puroista on tietysti arvokasta, mutta se on myös vähäisten resurssien väärinkäyttöä.  Alkuvaiheessa voi rahoitusrinki olla suppea, mutta sitä pitäisi laajentaa aktiivisesti sitä mukaa, kun sarjatasoilla edetään ylemmäs.

Mitä helsinkiläisestä Superpesisjoukkueesta voisi tulla? Missään tapauksessa sitä ei kannata rakentaa keskimääräisille katsoja- ym. määrille vaan tavoitteet on suhteutettava pääkaupunkiseudun potentiaaliin. Katsojamäärissäkin täytyy tavoitteeksi asettaa keskimäärin 3 000 katsojaa, vaikkei joukkue heti kärkikahinoissa olisikaan. Pesäpallon harrastajamäärät kasvavat tällä hetkellä selvästi eniten pääkaupunkiseudulla, joten potentiaalia pesiskatsomoihin on. Oikein valituilla toimenpiteillä saataisiinkin moni perhe pesiskatsomoon aikaansa viettämään.

Kototien ajattelija