Nuori minä. Olet ollut mielessäni viime vuosina. Ei siksi, että olisin kypsynyt tai edes juuri kasvanut, vaan koska näen ympärilläni paljon sitä mikä teki minusta sen mitä olin ja olen. Mielessäni liikkuu usein se mitä silloin tein ja mitä nykyisillä päälläni varustettu minä tekisi toisin jos saisi tehdä asioita uudestaan. Mihin tämä ikiaikainen ajatusleikki johtaa kun sen valjastaa koskemaan niitä asioita joita vapaaehtoisesti ja täydestä sydämestäsi teit ja harrastit?

Lapsiminä. Olit turvallisista oloista. Kuten vuosia myöhemmin eräs lastensuojelussa työskentelevä pelinjohtajakollegasi sen sanoiksi puki, sinäkin tarvitsit rakkautta ja sen tunteen, että olet turvassa. Sait molempia koko rahalla, toki suomalaiskansallisesti verhottuna. Olen iloinen siitä, että harrastit käytännössä kaikkea mihin milloinkin satuit eksymään. Yleisurheilu, jalkapallo, pesäpallo, pikaluistelu, poikakuoro, soittaminen, sulkapallo, mitä ikinä. Lätkää et kuitenkaan koskaan pelannut, koska se olisi vienyt liikaa rahaa. Eniten harrastit kuitenkin pihapelejä. Jopa naurettavuuksiin asti. Maradonan paita ja tuliterät nappikset johtivat siihen, että kikkailit hiekkakentällä siihen asti kunnes jalkoihin hiertyneistä rakoista yksi tulehtui ja makailit sairaalassa korkeassa kuumeessa ja polvi jalkaan päässeestä bakteerista turvonneena yli viikon. Se kliseisin mittari pihapelien määrälle eli autotallin ovi korjattiin niin monta kertaa, ettet oikein koskaan pystynyt sitä nauramatta katsomaankaan. Et kehittänyt sillä maailmanluokan rannelaukausta ja ainoastaan liigatason sisäsyrjän, mutta pidit hauskaa niin paljon ettei sitä voi mitata millään.

Lapsiminä. Et olisi voinut osata arvostaa asemaasi silloin. Harva lapsi ylipäätään osaa ja sekin yleensä niin päin, että kokee tarvitsevansa jotain mitä ei ole. Lintukoto ei ole se asia, jota arvostat lapsuudessasi jälkeenpäin. Se on elämän maku. Kuljit pyörällä joka paikkaan heti kun pysyit sillä pystyssä, kävit suihkussa kylmässä ulkorakennuksessa, sait puhevikasi takia osaksesi shittiä varsin riittävästi etkä kuulunut verkkahousulookillasi siihen kovimpien jätkien klaaniin. Tiesit kyllä jo silloin, että edes lähipiirisi mittakaavassa noilla ongelmilla voi lähinnä pyyhkiä ahterinsa, mutta silti se, että sait ratkaista edes joitain käytännön ongelmia ja tehdä asioita saadaksesi osaksesi oikeastaan mitä tahansa oli myöhemmin ajatellen se, minkä täytyi olla turvallisen perustan vastapainona.

Teiniminä. Et rönsyillyt ympäristösi mittakaavassa juurikaan. Otit kyllä elämäsi ohjat suuremmilta osin käsiisi kuin aiemmin ja ohjasit omaa toimintaasi välillä epäilyttävämpäänkin suuntaan, mutta sellaista se on. Urheilua ja musiikkia kuitenkin jatkoit. Kontrabasso vaihtui sähköiseen, kitaroissa soi paksu särö ja purit kuohujasi raskaaseen musiikkiin. Mielestäsi Queenin Night at the opera oli silti edelleen paras albumi ikinä, saaden läheiseksi seuraajakseen Panteran Vulgar display of power – lätyn. Haluaisin onnitella sinua näistä valinnoista vielä näin jälkikäteenkin. Urheilua jatkoit, harjoittelu alkoi sanan varsinaisessa merkityksessä. Lajeja karsiutui, jalkapallo ja pesäpallo jäivät. Nilkat ratkaisivat asian puolestasi, pesäpallo jäi yläasteen lopulla yksinäisenä seisomaan. Sahasit fillarilla kodin ja kentän noin kolmen kilometrin väliä vaalea tukka hulmuten kerran päivässä, joskus useamminkin. Ympärilläsi oli joukkue, joka oli kasvanut tiiviiksi yhteisöksi ja kohtasi haasteita yhdessä. Kehityitte eri asioissa eri tahtiin, mutta se oli toinen kaveripiirisi. Toinen oli ne pitkätukat, jotka painivat koulujen käytävillä nahkapäiden kanssa. Tai no, voihan niitä skinheadien harrastamia hiuksista pitkin käytäviä raahaamisia ja turpaanvetoja painimiseksikin sanoa. Ei se silti mitään ghettoa ollut, elämää ainoastaan.

Varhaisaikuinen minä. Sait niin paljon liikkumavaraa vanhemmiltasi jo yläaste – ja lukioaikoina, että jälkeenpäin se jopa ihmetyttää. Toisaalta, hoidit opiskeluhommat työmäärään nähden jopa hämmästyttävän hyvin ja lieveilmiötkin pysyivät kai kuitenkin joissain järkevissä rajoissa. Kun olit 17, pakkasit treenikassisi ja kannettavan musiikkisoittimesi ja lähdit 130 kilometrin päähän vuokralle pelaamaan kesäksi ykköspesistä. Kun kaverisi lähtivät kesäksi interreilaamaan, sinä lähdit perinteiselle pyhiinvaellusmatkallesi Joensuu - Kasurilan Shell (Siilinjärvi) – Viitasaari – Kyyjärvi – ihan mikä vaan pohjanmaan paikkakunta. Välillä koit voimakkaasti niin, että jäit paitsi jostain. Ilman tiivistä ryhmää ympärilläsi olisit kokenut vähintään äärimmäisen voimakasta uupumusta, ehkä olisit lopettanutkin kuten vakavasti useana syksynä harkitsit. Kuitenkin ryhmä kantoi, sen rutiinit kantoivat, treeni tarttui ja motivaatio pysyi pieniä pätkiä lukuun ottamatta riittävällä tasolla. Säilytit ne (erilliset) kaveripiirit joita olit vuosien mittaan rakentanut ja vaalinut ja aloit löytää itsesi, oman paikkasi, ajatuksesi ja tavan tuoda itseäsi esille.

Varhaisaikuinen minä. Huomasit, että luovuus sinänsä ei vaadi rakenteita, mutta sen tuominen esiin pidemmällä aikavälillä niin urheilun kuin musiikinkin puolella vaatii taustalleen sen punaisen langan, pohjan jonka päälle kikkailusta rakennetaan kokonaisuuksia. Näit tämän sekä urheiluseurojen että valmennuksen ehkä olennaisimmaksi tehtäväksi ja se olotila jäi pysyväksi. Jäit miettimään lasten ja nuorten urheiluharjoituksia, katsomaan niitä. Sinussa syntyi vahva usko siihen, että lasten urheiluharjoitusten pitäisi olla ohjattua leikkiä ja että pesäpalloharjoituksissa pitäisi olla sen verran ylpeä omasta lajistaan että siellä harjoiteltaisiin pesäpalloa. Sinussa syntyi yhtä lailla voimakas allergia sitä kohtaan, että joukkueiden ympärillä puhuttiin usein säännöistä, palavereista, ilmoittautumisista, tekstiileistä ja mistä ikinä mutta hyvin, hyvin harvoin siitä mitä toiminnalla tavoiteltiin nyt ja jatkossa, oltiinko luomassa kenties urheilua vai puoli-ilmaista päivähoitoa, mitä tapahtuu NYT eikä mitä on tapahtunut joko edellisessä juniori-ikäluokassa tai toisessa seurassa ja ylipäätään annettiin aikuisten maailmasta tutun kyynisen realismin tulla vaikuttamaan koko junioritoiminnan ilmapiiriin. Organisointi, logistiikka, budjetit ja powerpointit kehittyivät ja kasvoivat kun taas terveyden edistäminen, erilaisten lajin parissa tapahtuvien toimintojen tarjoaminen harrastusvaihtoehdoiksi pelaamisen ohessa ja jälkeen sekä sen yhteisöllisyyden rakentaminen mikä sinut piti lajin parissa jäivät edelleen harvojen harrastukseksi. Ennen kaikkea niiden organisoiminen laahasi ja laahaa valovuoden jäljessä sitä, millainen kolmeneljäsosahousu otetaan matkustusasuksi. Juuri tämä epäsuhta jäi vaivaamaan sinua. Jos annat taustojen rakentamiselle pikkusormen toiminnan olennaisimpana asiana, varsinkin amatööriurheilussa, se vie käden lisäksi torson ja sielun. Pelin ja euron pitää palvella toisiaan, sillä molempien puolien laatu on pidemmän päälle alisteista toisen puolen hyvinvoinnille.

Varhaisaikuinen minä. Vedit treeniä treenin jälkeen ajatellen sen olevan sitä lähempänä huippua, mitä kovempaa treenaat. Lepopäivätkin olivat tuttu käsite, mutta kokonaisuuden kannalta olit useimmiten liian kuormittuneessa tilassa ja reippaasti. Jaksoit kyllä treenata, teit ominaisuuksissa jatkuvasti kovempia tuloksia ja kehityit, mutta kokonaisuutena se punainen lanka puuttui. Sinusta tuli se, mitä vanhempana tulisit kutsumaan elämäntapapesäpalloilijaksi: hirveä tohina päällä, kaikki tekeminen näyttää fiksulta ja jopa ammattimaiselta mutta tulokset ovat kaukana siitä, mitä saman energian keskittäminen niihin muutamaan olennaiseen osa-alueeseen toisi tullessaan. Purit hammasta ja teit. Sitäkin tarvittiin ja tarvitaan, mutta se toinen vaihde jäi liian vähälle käytölle. Se ei koskaan ratkaissut sitä, tuliko sinusta huippupelaaja vai ei, mutta antoi paljon ajateltavaa siitä mitä kropan kuunteleminen ja harjoittelun rytmittäminen käytännössä tarkoittivat. Sinun olisi pitänyt tehdä se mitä mietit eli lähteä tekemään itsellesi sopivaa rytmitystä ja kävellä sen kanssa valmentajan luo. Toisaalta voi olla tärkeämpää, että jäit puntaroimaan sitä ja olet juonut monta uima-altaallista kahvia vuosien mittaan sitä ajatusta työstäessäsi.

Nuori minä. Olit hyvä minä. Tulevaisuudessa on sinun vuorosi huolehtia siitä, että ne jotka ovat tarpeeksi nuoria tietääkseen kaiken saavat rönsyillä ja edetä kolhujen kautta eteenpäin itseään kuunnellen ja elämästä oppien.