Nykyinen ”Tunne peli” -teema pesäpallossa ilmaisee muiden merkityksien lisäksi tunteiden korostamista pelissä ja muuttuneet rangaistuskäytännöt kitkevät toivottavasti ylilyöntejä pois. Tämä varmasti tuo lisämaustetta lajiin. Tuomareita on arvosteltu ja tullaan aina arvostelemaan kun peli käy tiukaksi. Osa kritiikistä johtuu usein yleisön ja pelaajien sääntötuntemuksen tai tilannenäkemyksen puutteesta, mutta mukaan mahtuu aiheellistakin, juuri turhautumisesta johtuvaa tunteiden ylikiehumista. Jos tuomari pyörtää päätöksiään tai on huudoilla vietävissä, kokeneet pelaajat aistivat tämän ja varmasti pyrkivät käyttämään sitä hyväksi. Pahimmillaan muutettu tuomio ratkaisee pelejä ja siten sarjapisteitä.

Olen pitkän aikaan seurannut sivusta ja saanut myös itse kokea alasarjojen tuomaritoiminnan heikkouden. Olen useastakin kokeneemman pelimiehen suusta kuullut kommentteja tyyliin: ”Mistä näitä Mikki Hiiriä oikein kentän laidalle kaivetaan?” Minulla on usean kauden kokemus superpesistuomarin tehtävistä ja edelleen joka kevät hämmästelen joidenkin raitapaitojen kantittomuutta ja arpomista. Suunnattoman avautumisen sijaan pyrin nyt antamaan rakentavaa kritiikkiä eikä tarkoitukseni ole myöskään hyökätä ketään vastaan henkilökohtaisesti. Päinvastoin, jopa suomisarjatasolta löytyy ensiluokkaisia tuomareita ja voin todeta, että ennen peliä tutun luottotuomarin ilmestyminen alkupuhutteluun antaa ainakin minulle henkilökohtaisesti työrauhan itse pelaamiseen.

Tuomarina toimiminen pesäpallopelissä pitää sisällään nopeaa päätöksentekoa, joka vaatii jatkuvaa valppautta ja tietynlaista rutiinia. Tehtäviin liittyy tilanteiden tulkinnan lisäksi tuomioiden välittäminen pelaajille ja yleisölle. Pelin sujuvuuden kannalta pelaajien kunnioitus tuomareita kohtaan parhaimmillaan nostaa pelin tasoa ja urheilullisuutta samalla tuoden lisää viihdearvoa yleisölle. Voin omasta takaa mainita muutaman esimerkin kuinka tuomari riistää itseltään arvovallan ja aiheuttaa molempien joukkueiden sekä yleisön turhautumisen. Ensimmäisenä mainittakoon syöttötuomareiden huutoväärätuomiot. Välillä tuntuu, että syöttötuomarin tuomiot perustuvat pelkästään kaarelta kuuluvan väärähuudon äänenvoimakkuuteen. Ymmärrän, että suomisarjan peleissä tempo ei nykypäivänä ole mikään huima, mutta silti toivoisin syöttötuomarilta sen verran keskittymistä, että jokaisen syötön pystyy tuomitsemaan saman linjan mukaisesti. Huutovääriin menemällä syöttötuomari vain kiihdyttää molempien joukkueiden huutelua ja arvostelua. Pelituomarilla taas ärräpäät kielen päälle tuova temppu on oman päätöksen pyörtäminen ja etenkin näkemysratkaisuissa. Väittäisin, että C- tai B-tason tuomarilla on parempi kokemus ja näkemys pesäkilpoihin, kuin kolmosella olevalla seuran omalla junnutuomarilla taikka kotipesässä syöttöjä tuomitsevalla syöttötuomarilla. Tunnen useita pelituomareita (itse lukeuduin heihin), jotka eivät edes katso kolmos- tai syöttötuomarin mielipidettä pesäkilvassa, mikäli ovat itse täydellisesti sijoittuneita. Tämä siksi, että linja säilyisi.

Peruslääkkeenä painottaisin tuomareille, pelaajien tavoin, valmistautumista ennen peliä. Kuten pelaajat, myös tuomarin tulisi valmistautua peliin eikä vain ilmaantua paikalle ”viheltelemään”. Tuomarikoulutuksissa muistettiin kyllä aikanaan joka vuosi painottaa valmistautumisen tärkeyttä. Peliin valmistautuminen alkaa parhaimmillaan edellisenä päivänä ja viimeistään matkalla pelipaikalle tulisi pelistä keskustella tuomariparin, -kolmikon tai -nelikon kanssa. Myös pelin jälkeinen tietynlainen vertaisarvio toistenne suorituksista olisi hyvä tapa. Avoimuus on tässäkin asiassa avainasemassa ja antaa eväät kehittymiselle.

Mikko Vahtiala
Ex-superpesistuomari
Nykyinen harrastepesäpalloilija ja pesisfanaatikko