Nyt kun NE finaalit ovat ohi, arki hyökkää jälleen pesäpallon ystävän aamukahvipöytään. Bittilähteen räplääminen vaihtuu hiljaiseen jatkokuvioiden pohdintaan ja tarvittaessa ankaraan spekulointiin aiheesta. Samaan aikaan joukkueiden kokoamisesta vastaavat tahot vetävät roudarinteipillä puhelimen vielä tiukemmin kiinni korvaan ja kasaavat pakettia sellaiseksi, että kaikki joukkueen toiminnassa sisällä olevat tahot olisivat kokonaisuuteen tyytyväisiä. Paljon onnea vaan.

Pelaajamarkkinoilla liikehdintä on tänä syksynä sitä luokkaa verkkaista, että torikaupassa useampi olisi jo laittanut lapun luukulle ja vienyt myyntivaunun talviteloille. Miesten superin sisäisten siirtojen määrä näyttää jäävän lopulta jotakuinkin tusinan tasolle, naisissa määrä lienee lopulta hieman suurempi. Yhtä kaikki useamman pelaajan muodostamia ”klikkejä” ei pääse kovin montaa muodostumaan. Pelaajasiirroissa jo hyvän aikaa tunnettu fakta kun on se, että seurat laitetaan ratkaisemaan muna vs. kana – dilemmaa, jossa saisit kyllä pelaajan A jos saat pelaajan B, mutta B odottaa A:n ratkaisua. Yleisin ratkaisu tilanteeseen on se, että tiskiin laitetaan riihikuivaa ja pyritään ostamaan sekä muna että kana. Tämän jälkeen tulijoita onkin sitten useasti vielä sitä luokkaa paljon, että rumimpia potkitaan toimiston ovelta pois. Jos taas sekä kotkottaja että tämän kupeitten hedelmä (= kana ja muna) lunastetaan muualle, homma menee jälleen fokukseksi otetaan markkinoiden nykyinen, monelta osin varsin huolestuttava, tilanne.

Kun otetaan käsittelyyn tilanne, jossa neuvottelujen toisena osapuolena on pelaaja jonka tiedetään kykenevän vahvistamaan langan toisessa päässä olevan seuratahon nippua, homma on pääsääntöisesti lapasessa sillä, joka siellä kentällä pelaa. Kuten eräs miesten Superpesiksen pelinjohtaja minulle tovi sitten asiaa kuvaili, ”jos jonkun pelaajan haluaa itselleen, siitä pitää varautua maksamaan enemmän kuin  näet itse sen pelaajan arvoksi”. Mikäli pelaaja sattuu vielä pelaamaan jotain eksoottisempaa ulkopelipaikkaa kuten lukkari, etumies, koppari…no, joku muu kuin kolmosvahti, voidaan varautua siihen että ensimmäinen pyyntö on sitä luokkaa kookas että pelaajan voidaan olettaa tuovan oman preesensinsä lisäksi paikalle ripakopallisen kultaa ja mirhamia. Siitäpä sitten pelaamaan tosielämän liigapörssiä. Jos tarvitset kyseisen profiilin pelaajaa, prioriteetit nousevat todella tarkkaan tarkasteluun. Sanotaan vaikka että kyseessä olisi etukenttäpelaaja. Jos arvioisit itse mielestäsi kyseisen pelaajan vaikkapa nyt 20 tuhannen arvoiseksi vuodessa ja pyyntö olisi 30 tuhatta nettona (se on se mistä on verot jo maksettu), pompsautatko omaa tarjoustasi muutamalla kymmenellä tuhannella ylöspäin vai huudatko, että pitäkää tunkkinne. Fakta on, että joudut muokkaamaan omaa suhtautumistasi ko. tilanteeseen melko huolella jos lähdet mukaan kilpalaulantaan. Tilanne on identtinen muidenkin potentiaalisten profiilipelaajien hankinnan suhteen. Jos käytössäsi olisi vaikkapa Pesispörssistä tuttu 200 tuhatta euroa, viidenneksen laittaminen kiinni yhteen pelaajaan tarkoittaa sitä, että minkäänlaista hutia hankinnan suhteen ei ole varaa tehdä. Jos taas joko jättäydyt kilpahuudannasta tai häviät sen loppusuoralla, tilanne on kuitenkin se että mikäli tarvitset kyseisen pelipaikan pelaajaa, jostain se on hankittava ja viimeistään tässä vaiheessa tavoittelemasi pelaaja on asiasta hyvinkin tietoinen. Hintalappuun lisätään sikäli alv. 23% ja indeksikorotukset kokoluokkaa suuri. Siitä sitten kauppoja tekemään. Hinnan määrittelee tässä tapauksessa hyvinkin pitkälti myyjä ja tilanne on lajirajojen yli pitkälti sama. Vielä viime vuonna Kalpan ruorissa seilannutta Pekka Virtaa lainatakseni "Jotkut pelaajat tekevät kauden kovimmat suorituksensa neuvottelupöydässä".

Kun tilanteeseen lisätään vielä liikkuvat osat eli esim. pelinjohtajan asettamat prioriteetit ja reunaehdot jonkun pelaajan hankinnalle tai omalle sopimukselleen, pelaajan sopivuus joukkueen profiiliin urheilullisesti ja muilta osin, seuran yleinen taloustilanne, pelaajaklikkien liikkuminen yms., saadaan kasaan sellainen tilataideteos että sen tulkitsemiseen tarvitaan meedio ja/tai hanapakkauksellinen punaviiniä. Lopputulemaa on likipitäen mahdotonta ennustaa ja monilta osin myös tämän vuoksi seurojen tahtona on useimmiten useamman vuoden mittainen sopimus. Joukkkueen kokoamiseen käytettävän energiamäärän siirtäminen joukkueen urheilutoimintaan on useasti ratkaisevan tärkeä voimavara pelaajien kehittämisessä.

Jos kävi mielessä, että onko kolumnin aiheena vinkua pelaajille maksettavista korvauksista niin ei ole. Yksittäisen pelaajan tärkein tehtävä on huolehtia, että hän saa omaan elämäntilanteeseensa ja pelaajauransa vaiheeseen sopivan paketin, pitää se sitten sisällään mitä tahansa. Huolta pesäpallon tulevaisuudesta pitää kuitenkin kantaa ja ennen tilanteen ryöpsähtämistä lopullisesti siihen pisteeseen, jossa huippuseurojen tippumisesta pois kartalta tulee pysyvä ilmiö, on syytä tehdä tukitoimenpiteitä. Petri Kaijansinkon toteamukseen ”Jos seurat voivat hyvin, pesäpallo voi hyvin” on helppo yhtyä, joten jo aiemmin väläytellyt toimenpiteet mm. pelaajapalkkioiden liittäminen nimettöminä osaksi Superpesiksen lisenssijärjestelmää olisivat enemmän kuin paikallaan seurannan tehostamiseksi. Tämä taas ei tarkoita, etteikö pelaajille saisi maksaa. Näin on ollut ja näin tulee myös olemaan eikä ostojoukkueista kitiseminen ole tätä päivää, sillä vaikka juniorityön arvostus on nykyisellään kovaa tasoa, joukkueiden on huipputasolla tavoiteltava viime kädessä menestystä ja siinä katsannossa kiinnostavin pelaaja on urheilullisesti paras mahdollinen vaihtoehto. Muut asiat kuten ikä, kasvattajaseura ja tulevaisuus ovat niitä jotka saattavat kallistaa vaakakupin toiseen vaihtoehtoon, mutta jatkossakin tilanne tulee olemaan niiltä osin sama että huippupelaajat määrittelevät itse palkkionsa. Tämän kourallisen rinnalle on kuitenkin tulossa yhä laajempi joukko pelaajia, joiden markkina-arvo on nykyisellään suurempi kuin se summa joka seuroilla on vara maksaa ilman kipurajan ylittymistä. Ensi syksynä eletään jälleen sitä parillisen vuoden syksyä, jolloin jonkun seuran pitäisi tasaisen vauhdin taulukolla pullahtaa taloudellisista syistä pelistä pois. Toivottavasti Imatra, Seinäjoki ja Oulu eivät saa seuraa tuolle listalle. Seuraamme takatilanteen kehittymistä.