

Kirjaudu
Arkisto
| Pirhonen: Myyjän markkinat |
| 27.09.2011 08:32 |
|
Nyt kun NE finaalit ovat ohi, arki hyökkää jälleen pesäpallon ystävän aamukahvipöytään. Bittilähteen räplääminen vaihtuu hiljaiseen jatkokuvioiden pohdintaan ja tarvittaessa ankaraan spekulointiin aiheesta. Samaan aikaan joukkueiden kokoamisesta vastaavat tahot vetävät roudarinteipillä puhelimen vielä tiukemmin kiinni korvaan ja kasaavat pakettia sellaiseksi, että kaikki joukkueen toiminnassa sisällä olevat tahot olisivat kokonaisuuteen tyytyväisiä. Paljon onnea vaan.
Pelaajamarkkinoilla liikehdintä on tänä syksynä sitä luokkaa verkkaista, että torikaupassa useampi olisi jo laittanut lapun luukulle ja vienyt myyntivaunun talviteloille. Miesten superin sisäisten siirtojen määrä näyttää jäävän lopulta jotakuinkin tusinan tasolle, naisissa määrä lienee lopulta hieman suurempi. Yhtä kaikki useamman pelaajan muodostamia ”klikkejä” ei pääse kovin montaa muodostumaan. Pelaajasiirroissa jo hyvän aikaa tunnettu fakta kun on se, että seurat laitetaan ratkaisemaan muna vs. kana – dilemmaa, jossa saisit kyllä pelaajan A jos saat pelaajan B, mutta B odottaa A:n ratkaisua. Yleisin ratkaisu tilanteeseen on se, että tiskiin laitetaan riihikuivaa ja pyritään ostamaan sekä muna että kana. Tämän jälkeen tulijoita onkin sitten useasti vielä sitä luokkaa paljon, että rumimpia potkitaan toimiston ovelta pois. Jos taas sekä kotkottaja että tämän kupeitten hedelmä (= kana ja muna) lunastetaan muualle, homma menee jälleen fokukseksi otetaan markkinoiden nykyinen, monelta osin varsin huolestuttava, tilanne.
Kun otetaan käsittelyyn tilanne, jossa neuvottelujen toisena osapuolena on pelaaja jonka tiedetään kykenevän vahvistamaan langan toisessa päässä olevan seuratahon nippua, homma on pääsääntöisesti lapasessa sillä, joka siellä kentällä pelaa. Kuten eräs miesten Superpesiksen pelinjohtaja minulle tovi sitten asiaa kuvaili, ”jos jonkun pelaajan haluaa itselleen, siitä pitää varautua maksamaan enemmän kuin näet itse sen pelaajan arvoksi”. Mikäli pelaaja sattuu vielä pelaamaan jotain eksoottisempaa ulkopelipaikkaa kuten lukkari, etumies, koppari…no, joku muu kuin kolmosvahti, voidaan varautua siihen että ensimmäinen pyyntö on sitä luokkaa kookas että pelaajan voidaan olettaa tuovan oman preesensinsä lisäksi paikalle ripakopallisen kultaa ja mirhamia. Siitäpä sitten pelaamaan tosielämän liigapörssiä. Jos tarvitset kyseisen profiilin pelaajaa, prioriteetit nousevat todella tarkkaan tarkasteluun. Sanotaan vaikka että kyseessä olisi etukenttäpelaaja. Jos arvioisit itse mielestäsi kyseisen pelaajan vaikkapa nyt 20 tuhannen arvoiseksi vuodessa ja pyyntö olisi 30 tuhatta nettona (se on se mistä on verot jo maksettu), pompsautatko omaa tarjoustasi muutamalla kymmenellä tuhannella ylöspäin vai huudatko, että pitäkää tunkkinne. Fakta on, että joudut muokkaamaan omaa suhtautumistasi ko. tilanteeseen melko huolella jos lähdet mukaan kilpalaulantaan. Tilanne on identtinen muidenkin potentiaalisten profiilipelaajien hankinnan suhteen. Jos käytössäsi olisi vaikkapa Pesispörssistä tuttu 200 tuhatta euroa, viidenneksen laittaminen kiinni yhteen pelaajaan tarkoittaa sitä, että minkäänlaista hutia hankinnan suhteen ei ole varaa tehdä. Jos taas joko jättäydyt kilpahuudannasta tai häviät sen loppusuoralla, tilanne on kuitenkin se että mikäli tarvitset kyseisen pelipaikan pelaajaa, jostain se on hankittava ja viimeistään tässä vaiheessa tavoittelemasi pelaaja on asiasta hyvinkin tietoinen. Hintalappuun lisätään sikäli alv. 23% ja indeksikorotukset kokoluokkaa suuri. Siitä sitten kauppoja tekemään. Hinnan määrittelee tässä tapauksessa hyvinkin pitkälti myyjä ja tilanne on lajirajojen yli pitkälti sama. Vielä viime vuonna Kalpan ruorissa seilannutta Pekka Virtaa lainatakseni "Jotkut pelaajat tekevät kauden kovimmat suorituksensa neuvottelupöydässä".
Kun tilanteeseen lisätään vielä liikkuvat osat eli esim. pelinjohtajan asettamat prioriteetit ja reunaehdot jonkun pelaajan hankinnalle tai omalle sopimukselleen, pelaajan sopivuus joukkueen profiiliin urheilullisesti ja muilta osin, seuran yleinen taloustilanne, pelaajaklikkien liikkuminen yms., saadaan kasaan sellainen tilataideteos että sen tulkitsemiseen tarvitaan meedio ja/tai hanapakkauksellinen punaviiniä. Lopputulemaa on likipitäen mahdotonta ennustaa ja monilta osin myös tämän vuoksi seurojen tahtona on useimmiten useamman vuoden mittainen sopimus. Joukkkueen kokoamiseen käytettävän energiamäärän siirtäminen joukkueen urheilutoimintaan on useasti ratkaisevan tärkeä voimavara pelaajien kehittämisessä.
Jos kävi mielessä, että onko kolumnin aiheena vinkua pelaajille maksettavista korvauksista niin ei ole. Yksittäisen pelaajan tärkein tehtävä on huolehtia, että hän saa omaan elämäntilanteeseensa ja pelaajauransa vaiheeseen sopivan paketin, pitää se sitten sisällään mitä tahansa. Huolta pesäpallon tulevaisuudesta pitää kuitenkin kantaa ja ennen tilanteen ryöpsähtämistä lopullisesti siihen pisteeseen, jossa huippuseurojen tippumisesta pois kartalta tulee pysyvä ilmiö, on syytä tehdä tukitoimenpiteitä. Petri Kaijansinkon toteamukseen ”Jos seurat voivat hyvin, pesäpallo voi hyvin” on helppo yhtyä, joten jo aiemmin väläytellyt toimenpiteet mm. pelaajapalkkioiden liittäminen nimettöminä osaksi Superpesiksen lisenssijärjestelmää olisivat enemmän kuin paikallaan seurannan tehostamiseksi. Tämä taas ei tarkoita, etteikö pelaajille saisi maksaa. Näin on ollut ja näin tulee myös olemaan eikä ostojoukkueista kitiseminen ole tätä päivää, sillä vaikka juniorityön arvostus on nykyisellään kovaa tasoa, joukkueiden on huipputasolla tavoiteltava viime kädessä menestystä ja siinä katsannossa kiinnostavin pelaaja on urheilullisesti paras mahdollinen vaihtoehto. Muut asiat kuten ikä, kasvattajaseura ja tulevaisuus ovat niitä jotka saattavat kallistaa vaakakupin toiseen vaihtoehtoon, mutta jatkossakin tilanne tulee olemaan niiltä osin sama että huippupelaajat määrittelevät itse palkkionsa. Tämän kourallisen rinnalle on kuitenkin tulossa yhä laajempi joukko pelaajia, joiden markkina-arvo on nykyisellään suurempi kuin se summa joka seuroilla on vara maksaa ilman kipurajan ylittymistä. Ensi syksynä eletään jälleen sitä parillisen vuoden syksyä, jolloin jonkun seuran pitäisi tasaisen vauhdin taulukolla pullahtaa taloudellisista syistä pelistä pois. Toivottavasti Imatra, Seinäjoki ja Oulu eivät saa seuraa tuolle listalle. Seuraamme takatilanteen kehittymistä.
|
Gallup
Linkit








Kommentit
hyviä...
Pelaajaliikente essä rahaa pitäisi saada nykyistä enemmän liikkumaan seurojen kesken.
Kaikki haluavat menestya, toki voihan sita huvikseen pelata vaikka pumussa.
Jos vaikka mietitaan etta ei maksettaisi juuri korvauksia niin kaikki huippupelaajat lopettaisivat samassa iassa kuin naiset.
Eli ala pelaa huipulla jos ei ole markkoja.
Palkkakulut/ (lipputulot+ken ttämyynti) on järkyttävä suhdeluku monella seuralla. Perusidea pitäisi kuitenkin olla, että toiminnalla katetaan kulut.
Vain yksittäiset rahamiehet pitävät tilannetta näennäisesti balanssissa. Mitä sitten, kun ko. henkilöt poistuvat seuran toiminnasta?
Siirtoikkuna on hyvä idea. Joku takaraja vedättämiselle on hyvä saada.
Tarkastelemme jokaisen joukkueen tulosta erillisenä. Joukkueiden talous ja ns. hallinnon talous yhdessä muodostavat koko seuran talouden. Seurana SiiPe on vakavarainen ja taloudellisesti pystyy tukemaan junioritoiminna n kehittämistä arvojensa ja strategiansa mukaisesti.T: Petri Kejonen, SiiPe pj
Tässä hulluuden esimerkki:
Siipe on löytänyt upean lahjakkuuden Ilomantsin Urheilijoista ja maksaa kasvattajaseura maksua 1050€, mikäli lupaus pelaa Naisten Superpesiksessä . Maksaa myös seuraavalla kaudella, mikäli pelaaja jatkaa seurassa ja näin tapahtuu aina 25-vuotiaaksi asti.
Kolmen Siilinjärvellä pelatun vuoden jälkeen tämä huippu on huomattu Jyväskylässä ja hänet halutaan sinne Kirittäriin. Kirittäret maksavat tytöstä saman 1050€ kasvattajalle. Mitä saa Siilinjärvi? Ammottavan aukon joukkueessa.
Tämä on yksi suuri ongelma nykypesäpalloss a. Jos kerran kasvattajaseura maksua voi periä, niin pitäisikö sitä kohdentaa myös " välitason kasvatukseen?
Olen kyllä samaa mieltä, että seurasiirtomaks u olisi todella hyvä. Mutta jos se on lakien vastainen, miten sen voisi korvata?
Tällaisessa tapauksessa seurasiirtomaks u olisi hyvä ratkaisu. Esimerkkinä: Kirittäret maksaisi pelaajan ensiksi ulos seurasta (sopimuksen arvo), sen jälkeen vielä seurasiirtomaks un (2.000-5.000 €, riippuen siitä miltä tasolta ja mille tasolle pelaaja siirtyy).
Mikä kysymyksessä on pelaaja, joka putoaa esim. harjoitteluring istä kesken kauden, on hänet mahdollista vuokrata toiseen seuraan aivan kuten ennenkin. Tällöin pelaaja palautuu alkuperäiseen seuraan laina-ajan jälkeen ja jos pelaajan lainannut seura haluaa tehdä täyden siirron, niin siirtokorvaus tulee maksettavaksi.
Mm. näissä mainituissa naisten siirroissa ongelma on ollut se, että kun pelaaja X päättää, ettei hän halua pelata siinä seurassa Y, johon hänellä on sopimus, tämä seura on kusessa. Vaikka uusi seura maksaisi (nimellisen) korvauksen sopimuksen purkamisesta, mitä harvoin tapahtuu, vanha seura ei saa mistään korvaajaa tilalle. Kun siis pelaaja X tekee sopimuksen vaikkapa SiiPeen kolmeksi vuodeksi ja huippujoukkue Kirittäret kysyy vuoden päästä halukkuutta siirtyä Jyväskylään, SiiPe on kusessa. Pelaajamarkkina t ovat niin pienet, että SiiPe ei saa mitään.
Vaikka SiiPe heittäytyisi hankalaksi, se ei auta. Vastentahtoises ti seuraan pakotettu pelaaja X on suurempi riski joukkueessa kuin se, että sopimus puretaan yhteisymmärryks essä ja hommataan 14-vuotias junnu tilalle.
En näe noita naisten tapauksia ongelmallisina. Jos pelaajilla oli sopimukset seuroihin, niin seuroilla oli oikeudet pelaajiin. Eli aivan hyvin Pesäysit, Viu ja Peto olisi voineet pelaajistaa pitää kiinni sopimukseen vedoten, jos kerran voimassaolevat sopimukset olivat olemassa.
Nykyinen seurasiirtojärj estelmä takaa sen, että raha liikkuu seuroilta pelaajille, ei seuroilta seuroille. Tähän asiaan pitäisi saada jotenkin muutos. Tuntuu, että nykyinen kasvattajaseura maksu käytäntö on tulossa tiensä päähän. Olisko seurasiirtomaks u parempi, jossa pelaajan edellinen seura saisi korvausta ja siitä osa kasvattajalle, esim. suhteessa 60/40 edellinen seura ensiksi mainittuna. Seurasiirtomaks u saisi olla suurempi kuin nykyinen kasvattajaseura maksu. Näin ollen raha kiertäisi paremmin seuroilta seuroille. Oisko siinä järkeä?