Valmennus ja valmentautuminen on osa-alue jolla pesäpallo on ollut kehittynyttä läpi vuosikymmenten. Pitkä harjoituskausi on antanut aikaa valmennusmekanismien kehittämiselle, kouluttautumiselle ja harjoitepankkien hiomiselle niin ettei pesäpallon parissa olevaa valmennustietoutta ja sen käytännön toteutusta tarvitse nykypäivänä ainakaan väheksyä muihin joukkuelajeihin verrattuna. Mistä harjoittelussa sitten tänä päivänä on kyse ja mitkä ovat sen olennaisimmat osatekijät?

 

 

Suomalaisen urheilun valmennustoiminnan keskeinen ominaispiirre on se, että muita maita pienemmistä harrastajamääristä tulee koulia huippuja muita pienemmillä resursseilla. Tätä kautta suurin kilpailuvaltti on ollut, on nyt ja tulee olemaan tulevaisuudessa laatu. Pienemmässä mittakaavassa pesäpallon asema on maan sisäisessä urheilukarsinassa sama eli vaikka harrastajamäärät ovat ilahduttavassa nousussa, laatu ja kokonaisvaltainen lähestymiskulma ovat ne työkalut joiden avulla pesäpallon sisälle on jatkossakin mahdollista rakentaa menestystarinoita.

 

LAATU VALMENNUKSESSA

 

Juniori-ikäisten valmennuksessa haasteet ovat nykypäivänä tasapainottelu lajitaitojen ja yleistaitojen välillä rajoitetulla harjoitusajalla. Lajin sisäisessä koulutuksessa on panostettu voimakkaasti lajinomaisten harjoitteiden tekemiseen mikä on täsmälleen oikein sillä jos pesäpalloharjoituksista kolmasosa pelataan sählyä, mikään silmä-käsi – koordinaation kerrannaisfunktio ei käännä ympäri sitä tosiasiaa että siinä opitaan pelaamaan sählyä, ei pesäpalloa. Valmentajille tiedossa ei ole mitään uutta ja tilaresursseja käytetään nykypäivänä erittäin tehokkaasti ottaen huomioon, ettei lajia päästä usein edes harjoittelemaan annetuissa tiloissa.

 

On selvää että mikäli joukkueelle annetaan kaksi harjoitusvuoroa viikossa ja tämä on vaikkapa puolet kaikesta siitä liikunnasta jota juniorit harrastavat viikon aikana, määrä on jo terveydellisten tekijöiden puolesta täysin riittämätön. Tämän kautta tullaan näppärästi kohti kokonaisvaltaisuutta joka puolestaan tuottaa kasvavaa laatua. Juniorivalmennuksen päämäärä ei ole tuottaa huippuja vaan tarjota jokaiselle mahdollisuus harrastaa lajia itseään kehittävällä tasolla. Tavoitteellisen toiminnan kannalta tämä tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että pidemmälle joko lajitaidollisista tai kasvuun liittyvistä syistä edenneille tulee tarjota heitä edelleen kehittävää valmennusta. Tämä puolestaan vaatii monesti toiminnan rakenteiden rikkomista ja rakentamista uudelleen kehitysvaiheen, ei passissa olevan syntymävuoden mukaan. Pesäpallossa kokonaisvaltaisuuden periaate on ymmärretty laajasti ottaen erittäin hyvin tässä mielessä. Se missä on kehitettävää kautta linjan on psyykkisten osatekijöiden tuomisessa mukaan toimintaan. Ikävä kyllä psyykkinen valmennus on edelleen suurimmalle osalle valmentajakenttää outo mörkö johon ei uskalleta tarttua riittävän jämäkästi siinä pelossa että osaamisen rajat tulevat vastaan. Kyse on kuitenkin lopulta siitä, että junioreille annetaan mahdollisuus tehdä sitä mitä he luonnostaankin tekisivät. Jos laitat juniorijoukkueen vaikkapa koulun salin reunoille, heität keskelle pallon ja katsot viisi minuuttia mitä tapahtuu niin voisin lyödä banaanista vetoa että siellä laitetaan peli pystyyn ja aivan varmasti lasketaan pisteitä. Moni valmentaja yllättyisi myös jos toteuttaisi sen, mitä Sami Partanen eräässä valmennukseen liittyvässä paneelikeskustelussa ehdotti eli että jättäkää varusteet siihen saliin, menkää itse reunalle ja tarkkailkaa mitä tapahtuu. Samalla oppii pistävän rehellisesti myös sen, kuinka on junioreitaan valmentanut. Psyykkisessä valmennuksessa on lopulta kyse pelissä koettavien asioiden käsittelemisestä jo etukäteen. Kun kohtaat asiat turvallisessa ilmapiirissä, olet valmiimpi siirtymään toteuttamaan niitä myös tilanteeseen jossa sinuun vaikuttavat muuttuvat olosuhteet ja erilaiset ärsykkeet.

 

Harjoittelussa on kyse valmiuksien kehittämisestä pelitilannetta varten joten pelin tulee olla kaiken keskiössä. Pesäpallo muistuttaa vaatimuksiltaan kymmenottelua ja siinä harjoitettavien osatekijöiden määrä on niin kattava, että fokus häviää helposti yksittäisten teknisten asioiden viilaamiseen. Balanssin löytäminen ominaisuuksien harjoittamisen ja pelikäsityksen kehittämisen välillä on se viisastenkivi jonka kautta kehitys rakentuu. Tätä tukemaan valmennuksen tulee löytää apuvälineitä myös omaehtoiseen harjoitteluun ja kyetä joko ohjeistamaan harjoittelijaa erilaisissa tukiharjoitteluun ja elämäntapoihin liittyvissä kysymyksissä tai hankkia tietoa niistä joko itse tai konsulttiavun kautta.

 

Valmentajan ei tarvitse olla kaikki osa-alueet hanskaava fakiiri eikä myöskään korkeimmat mahdolliset prenikat opiskellut happiosamäärän asiantuntija. Koulutusten käyminen kertoo kiinnostuksesta itsensä kehittämiseen mikä on loistava peruslähtökohta mutta pohjimmiltaan valmentaminen on ihmisten kohtaamista ja kuuntelemista, ohjaamista ja opettamista. Tarvitaan käytäntöä ja tarvitaan koulutusta. Koirankouluttajaguru Bob Bailey kiteytti asian osuvasti vieraillessaan Tampereella elokuussa: Jos ihminen olisi menossa leikkaukseen ja saisi valita kolmen kirurgin väliltä joista ensimmäinen olisi kehittänyt metodinsa oppimisen ja erehdyksen kautta, toinen olisi sekä leikannut käytännössä vuosikaudet että opiskellut ihmisen anatomiaa ja kolmas tietäisi ihmisestä olentona jotakuinkin kaiken muttei olisi koskaan leikannut käytännössä, harva joutuisi miettimään pitkään kenet valitsisi.

 

KOHTI KOKONAISVALTAISUUTTA

 

Peräänkuuluttamani kokonaisvaltaisuus tarkoittaa juniori-iässä monipuolisen liikuntapaketin kehittämistä joka jättää aikaa olennaiseen keskittymiselle. Perustaitojen rapistuminen on ollut jo vuosikaudet huolestuttavaa lajitaitojen ja erityisesti yleistaitavuuden osalta. Pesäpallo ei todellakaan ole ongelman kanssa yksin, mutta karu fakta on että urheiluharrastuksen pariin tulevista lapsista ja nuorista yhä useampi on ylipainoinen ja hänellä on riittämätön motoriikka vaikkapa ristiaskeleiden ottamiseen lyönnissä tai kyseinen lapsi ei ole koskaan heittänyt kiveä tai lumipalloa. Tämä ei sulje millään muotoa pois kyseisen juniorin mahdollisuuksia kehittyä mihin asti tahansa mutta usein myös ymmärrys oman osaamisen tasosta ja tarvittavan laadukkaan harjoittelun määrästä on hämärtynyt jolloin valmennuksen resursseista leijonanosa menee epäolennaisten asioiden käsittelyyn. Kyseisen ihmisen mielenkiinnon kohteet ja erityisosaamisalueet saattavat olla aivan muualla lajissa ja motivoivan toiminnan järjestäminen tulee poikimaan jatkossa seuralle riittävän määrän seuratoimijoita joilla on positiivisia kokemuksia seuran toiminnasta.

 

Kokonaisvaltaisuus tarkoittaa myös ihmisenä kasvamisen tukemista, eri tunnetilojen opettamista, eri oppimistapojen hyödyntämistä valmennustyössä sekä erilaisten ärsykkeiden hakemista toivotun päämäärän saavuttamiseksi. Talven aikana puramme auki harjoittelun eri osa-alueet, kartoitamme käytäntöjä eri puolilta lajikenttää ja pureudumme harjoittelun nykytilaan ja siinä käytettäviin menetelmiin lajin huipputasolla.