No niin, mestaruus on voitettu. Nyt on mukavan raukea olo, mutta viimeiset reilu kolme viikkoa - välierien päättymisestä lähtien - on ollut jatkuvasti jonkinlainen stressitilan tapainen. Pesäpallo on tietysti vain pieni tai hieman sitä suurempi osa elämää, mutta tällaisten finaalien aikaan ajatukset ajautuvat vähän väliä seuraavaan peliin. Välillä kouraisee mahanpohjasta kun kuvittelee intuitiivisesti mielessään jonkun tapahtuman tulevalta viikonlopulta... Nuo ovat poikkeuksetta oman joukkueen kannalta positiivisia tilanteita, mutta tuossa ei ole minkäänlaista vastustajan aliarviointia tms. Päinvastoin, noin voimakkaita tunteita voi kokea vain jos vastustaja on niin kova että tappion uhka on erittäinkin konkreettinen eikä teoreettinen.
Tästä päästäänkin esittämään kiitokset Vimpelin Vedolle kannattajineen, tämä voitto ei tuntuisi niin hienolta ilman kivenkovaa vastustajaa (joksi myös kannattajat tietyllä tapaa lukeutuvat, vaikka vastakkainasettelu ei olekaan henkilökohtaista vaan kollektiivista, ja purkautuu tässä lajissa onneksi lähinnä katsomossa ja rauhanomaisesti). Ilman muuta osa voitonjanosta johtui myös viime syksyn tappiosta sekä siitä että vastassa oli eteläpohjalainen joukkue. Sitä halusi nähdä että itäsuomalainen pesäpallo on parempaa kuin pohjalainen...
Veto tuntui ennen finaalisarjaa joukkueelta jota on liki mahdoton voittaa Saarikentällä, ja joka on vireeseen päästyään pysäyttämätön. Aliarvioin tuossa Kohosen sekä Jymyn sitkeyden. Jymyn pelejä on tullut katseltua yli 20 vuotta mutta en vieläkään osaa. Facepalm. Tuo käsite "Jymyn sitkeys" on sellaisenaan abstrakti, mutta se kiehtoo minun mieltä niin että koitan hieman avata sitä: kaikki lähtee yksilöistä. Jymyn pelaaja- ja ihmiskasvatuksen tavoite on se, että pelaaja pystyy parhaaseen suoritukseensa silloin, kun tilanne on kriittisin. Jokaisen yksilön on kasvettava tähän, ja jymyläisen ajattelun mukaan kasvu tapahtuu käytännössä epäonnistumisten kautta. Pelaajan tulee omaksua ajattelutapa jossa ei pelätä epäonnistumisia, koska voittavia suorituksia ei tehdä "selviytymällä". Ja kun junnuille tulee epäonnistumisia, niin heitä ei jätetä tilanteessa yksin. Kaikki tietävät mistä on kyse, ja kun nykyisestäkin joukkueesta kaikki paitsi Kohonen ja Orava ovat tulleet joukkueeseen samaa reittiä pitkin, niin pelaajat ymmärtävät prosessin hyödyt. Tähän ottelusarjaan liittyen voi tietysti miettiä, joutuiko esim. Niko Korhonen kuitenkin liian kovaan paikkaan alkuperäisessä suunnitelmassa. Varmasti joutuikin, mutta roolin keventämisen jälkeen itseluottamus kasvoi valtavasti. Takuulla tämä ottelusarja lopulta kasvatti Korhosta, eikä esim. tuhonnut itseluottamusta lopullisesti.
(Tähän väliin hieman off-topicia. Näpyttelen tätä kännykällä pienissä kaljoissa, ja luultavasti punainen lanka hukkuu välillä mutta hajoapa lukija vaikka siihen. +1 tämä teksti on vissiin niin pitkä että kirjoituksen vastaanotto pätkii pahasti joten lähetän tämän pätkän tällaisenaan. Jatkan ehkä jymyn sitkeyden pohtimista kohta
)
Jerestähän on tullut hyvä vaihtajajokeri! 
