top
logo
Maanantaiblogi, osa 2
14.01.2013 16:17

 

 

Kilpailla vai harrastaa, kas siinä pulma. En tosin ymmärrä miksi. Molemmat ovat mitä luonnollisin osa oikeastaan melkein minkä tahansa kilpailutoimintaa sisältävä aktiviteetin sisältöä, ongelma tulee siinä että kilpailua, urheilua ja peliä lähdetään vääristämään ja sotkemaan niihin asioita jotka eivät niihin kuulu. Harrastustoiminnan kehittäminen taas on pesäpallon lähitulevaisuuden avainkysymyksiä.

 

 

Voi olla, että olet jo törmännyt Jaska Kuneliuksen ansiokkaaseen artikkeliin, jonka keskiössä oli kilpailu. Kunelius otti kiinni mielestäni hienosti täysin oikeista asioista. Kilpailu ja urheilu sinänsä ei ole monimutkainen asia. Kilpailua itsessään esiintyy nyky-yhteiskunnassa joka puolella, joten ympäristö jossa paremmuus on mitattavissa on luonnollisesti kilpailun ydinaluetta. Kyllä, näin pitäisi olla muttei ole. Urheiluun, myös pesäpalloon, on pesiytynyt myös koko yhteiskunnan rakenteessa olemassa oleva kilpailullinen vääristymä, jossa mahdollisimman monen samantasoista joukkuetta/urheilijaa suoritetun kilpailutilanteen hakemisen sijaan etsitään kompromisseja ja parasta mahdollista taloudellista lähtökohtaa. Helposti muodostetaan ties mitä toimikuntia ja erikoiskentällisiä, joissa mietitään miten lapset ja nuoret saavat seuraavalla toimikaudella urheilla vaikka lähtökohdat ovat hyvin simppelit: 1) pelejä pitää tulla kaikissa ikäluokissa vähintään 30 vuodessa, 2) järjestelmän pitää tukea samantasoisten joukkueiden saamista vastakkain. Tukitoimet näille ovat pesäpallossa verrattain hyvällä mallilla, kiitos poikkeuksellisen hienon leirijärjestelmän mutta kokonaisuuden kehittämisen kannalta drop out – iän tuomiin haasteisiin pitää iskeä välittömästi ja isolla kädellä.

 

Tiedän varsin hyvin, että pesäpallojoukkueita ja seuroja tippuu sarjoista talousvaikeuksien vuoksi niihin aikoihin kun koivut alkavat tiputtaa lehtiään, määräkin on aika lailla sama. Ensisijaisena ajatusmallina pitäisi silti olla AINA se, että joukkueet saisivat pelata samantasoisia joukkueita vastaan. Vuosi toisensa jälkeen kuulen seurojen edustajilta sellaisia typeryyksiä kuin että kannattaa miettiä, lähdetäänkö pelaamaan jonnekin kauemmas koska siellä ei saada kuin pari - kolme hyvää peliä kun samaan aikaan voitaisiin pelata jossain lähialueella, jossa on ainakin yksi jotakuinkin samalla tasolla = ero ainoastaan 10 juoksua/jakso oleva joukkue. Kannattaa miettiä, siirtyisikö tuossa vaiheessa vaikkapa yksilöurheiluun jossa sentit, sekunnit ja kilogrammat ovat pitkälti samat eri paikkakunnilla. Järjenkäyttö on silti sallittua, oma joukkueeni esim. ei tule esiintymään nuorten SM-halliturnauksessa koskapa kutsu sinne tuli 5.12. sillä evästyksellä, että ilmoittautumiset 7.12. mennessä eikä ajankohdasta tai paikkakunnasta ollut siinä vaiheessa mitään tietoa. No, sen verran mainittiin että 7.12. mennessä tulee ilmoittaa jos haluaa järjestää ko. turnauksen. Tiedän, matkustaminen maksaa eikä lompakko ole rajaton sen kummemmin seuroilla kuin vanhemmillakaan, mutta pelin ja euron on oltava balanssissa, ei niin että euro sanelee pelin ehdot.

 

Kuten Kunelius oivallisesti muistutti, monelta on unohtunut se, että lapsen luontaiseen kehitykseen kuuluu kilpailuvietti ja halu uuden oppimiseen. Mikäli lapsi on valinnut harrastusmuodokseen joukkueurheilun, on syytä olettaa että riippumatta sosiaalisesta kontekstista taustalla on lähes aina halu toteuttaa itseään mainitulla tavalla. Sosiaalisella kontekstilla tarkoitan sitä, että nuoremmissa junioreissa tarkoitusperät ovat luonnollisesti laaja-alaisemmat (kaveritkin pelaa, seuralla on siistin näköinen takki tms.).  Riippumatta tarkoitusperistä ja tämän hetken tasosta, parasta mahdollista hoitoa pyrittäessä tekemään harrastuksesta elämänmittainen kokemus on opettaa kaikille mahdollisimman hyvät perustekniikat ja lajitaktiset taidot. Pesäpallo on peleistä monipuolisin ja tilanteet vaihtuvat nopeammin kuin missään muussa lajissa, jolloin taktiikan eli siis itse pelin pitää olla valmennuksen keskiössä. Kun lapsena oppii pelaamaan, varhaisaikuisuudessa ja aikuisiällä täytyy huolehtia enää siitä, että sopivia ympäristöjä toiminnan pyörittämiselle luodaan lajin sisältä. Esim. erityisesti keskisuuret ja suuret kaupungit tarvitsevat nyt ja jatkossa paitsi yritysmaailmalle suunnatun puulaakisarjan, myös seurojen tarjoamia ohjattuja peli-iltoja joihin voi tulla pelaamaan huvikseen ilman mitään sidosta minkään joukkueen säännölliseen toimintaan oppimaan, verestämään muistoja ja pitämään hauskaa. Samoin lasten ja nuorten harrastetoiminta on mahdollista kehittää nykyistä huomattavasti suuremmaksi, kaikki tietävät että kyse on viime kädessä vain vetäjä- ja tilaresursseista. Ensisijaisesti vetäjistä. Jos ja kun pesäpallossa ollaan ymmärretty riittävän laajamittaisesti ne tukitoimet, joita seuratoiminnasta kiinnostuneille pitää voida tarjota, lajilla on tulevaisuutta. Jokainen omasta junioritoiminnasta mukaan saatu vetäjä ja erityisesti tuomari, kirjuri tai muu toimihenkilö on lajin kokonaisuuden ja erityisesti yksittäisen seuran kannalta yhtä tärkeä kuin jonkun toisen juniorin kehittyminen superpesispelaajaksi.

 

Loppuun vielä Kuneliuksen tekstissäkin mainittu vertaus musiikkiin ja sen toimintakulttuuriin eri toimintojen suhteen. Itse pennusta asti musiikkihommien parissa enemmän tai vähemmän aktiivisesti touhunneena olen pitänyt näitä molempia sydäntä lähellä. On totta, että musiikissa tasokokeet ja tasoryhmät kuuluvat kuvioon pikkulapsesta asti, mutta siitä on puhuttu aika vähän että miksi ja mikä ero syntyy, jos sama siirretään joukkueurheiluun. Musiikissa on joukko ammatti-ihmisiä, jotka opettavat taidoissaan pisimmällä olevia yksitellen tai pienryhmissä. Hyvä. Taitotasoltaan seuraavassa karsinassa on myös varsin päteviä opettajia, jotka pystyvät viemään yksilöä eteenpäin pitkälle, vähintään seuraavaan ryhmään asti. Joukkueurheilussa haaste syntyy luonnollisesti sanasta ”joukkue”. Jos haluat tasoltaan kirjavassa ryhmässä saada koko joukkueen harjoitteita aikaiseksi, joudut lähes väistämättä tilanteeseen jossa taidoiltaan kehittyneimmät ovat pelivälineen kanssa eniten tekemisissä. Musiikissa tasoryhmillä pyritään siihen, että yksilöiden toistomääriä ja sopivan tasoisia = kehittäviä ärsykkeitä syntyy mahdollisimman suuri määrä ja että parhaat valmentajat ovat motivoituneimpien ja parhaiden soittajien/laulajien kanssa tekemisissä. Urheilussa katsotaan erityisesti joukkuepuolella passista löytyvää syntymävuotta ohi taitotason kun ryhmiä muodostetaan. Tässä on mielestäni keskustelun ja kehittämisen paikka ja tiedän erittäin monen joukkueen/ryhmän jo ottaneen kehitysaskeleita eritasoisten harrastusmahdollisuuksien luomiseksi koko ikähaitarilla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että musiikinkin puolella ylivoimainen enemmistö ei ole saanut klassista koulutusta vaan on lähtenyt tekemään hommia rakkaudesta lajiin, höntsäilemään ja tekemään siistiltä tuntuvia juttuja. Tätähän sen pitää olla: ohjattua luovuutta. Jopa näin maanantaisin.

Joomla Templates and Joomla Extensions by JoomlaVision.Com
 

Kommentit 

 
0 #1 18.07.2015 10:13
I’m not that much of a online reader to be honest but your sites really nice, keep it up!
I'll go ahead and bookmark your site to come back later on. Many
thanks

my blog post :: webbsida; http://www.healthraport.se: http://www.healthraport.se/,
Lainaa
 

Lisää kommentti

Turvakoodi
Päivitä


bottom