top
logo
Pirhonen: Järjen tuolla puolen
27.05.2012 23:03

 

 

Sillä hetkellä, kun henkilö tarttuu aseeseen ja asettautuu ampumaan kanssaihmisiä, ylitetään niitä rajoja joiden ansiosta ihmisellä pitäisi olla vielä toivoa lajina. Kahden nuoren ihmisen kuolema ammuskelun seurauksena on tragedia missä tahansa kontekstissa, mutta Hyvinkään tapahtumat ovat kokonaisuudessaan käsittämätön vyyhti, jonka vaikutukset tullaan näkemään vasta ajan kuluessa.

 

 

Lauantaiaamu 26.5., kello 4.15. Herätyskello soi, aamulenkille ja nopea katsaus yön NHL-pelin tilanteeseen aamupalan yhteydessä. Lähtö pelireissulle Ouluun viiden aikaan tuntuu maistuvalta ajankohdasta huolimatta ja fiilikset ovat korkealla. Silmään tarttuu Hesarin verkkosivujen etusivulla oleva tieto Hyvinkään ammuskelusta. Tapahtumien kulku on vielä ilmeisesti medialle epäselvä, eikä tarkkoja tietoja mistään tunnu olevan. Yhden henkilön ilmoitetaan kuolleen ja seitsemän haavoittuneen. Ajatukset kääntyvät varmasti kaikkien muiden uutisen tietoonsa saavan suomalaisen tavoin lähimenneisyyden ampumavälikohtauksiin, joissa sekä uhreina että ampujina ovat olleet nuoret ihmiset. Pahoinvointi. Se on päällimmäinen tunne ja ajatus. Tietämättä silloin, nyt tai tulevaisuudessakaan ampujan lopullisista motiiveista, ajatukset kääntyvät väkisinkin yleisellä tasolla tapahtuneeseen asioiden kärjistymiseen, kilpailun ja vaatimusten kiristymiseen, nuorison pahoinvoinnin jatkuvaan kasvuun sekä arkitottumusten muuttumiseen joilla kaikilla uskon olevan merkittävän roolin kyseisen kaltaisten silmittömien väkivallantekojen syntyprosessissa. Arkisemmalla tasolla mietin, että ovatkohan Tahkon pojat olleet sillä suunnalla ja mielessä vilahtavat edellisillan puhelinkeskustelut Hyvinkään suuntaan voitokkaan Pattijoki – pelin jälkeen.

 

Kello 9. Bussi kulkee Jyväskylän kohdalla kohti pohjoista ja aamutreenit Viitasaarella ovat vajaan tunnin päässä. Puhelin soi ja hyvin hiljainen ääni kertoo toisessa päässä yön tapahtumista. Puhelin ei ole pysyä kädessä ja sanoja on turha edes yrittää hakea. Oma järkytys on kuitenkin toissijaista, sillä ympärillä on eri ikäisiä miehiä joista monella on erittäin henkilökohtaiset siteet niin joko yhteen tai useampaan ammuskelun kohteena olleeseen. Seurannut palaveri oli lyhyt mutta varmasti vaikein koskaan pitämäni eikä sen jälkeen seurannutta hiljaisuutta voi kuvailla. Kysymyksiä oli paljon, vastauksia vähän. Aamukahvipöydästä puhelimella tavoittamani kilpailupäällikkö ei ollut vielä millään muotoa tietoinen asioiden tilasta ja muutenkin puhelimet alkoivat soida epäuskon vallatessa mielialaa kollektiivisesti kaikkien lajin parissa toimivien keskuudessa. Johtavana ajatuksena oli ja on huoli siitä, kuinka tapahtumien ytimessä olleet ihmiset ja heidän lähipiirinsä kestävät sen taakan, jonka tapahtumaketju heidän harteilleen asettaa. Ensimmäinen ajatukseni on, että tänään minun joukkueeni ei pelaa tai jos pelaa, joku muu saa johtaa peliä.

 

Sunnuntaina asiat eivät pääse vieläkään tajunnan kaikkiin sopukoihin. Asioiden analysointi, pyöritteleminen sekä taustojen hakeminen jatkuvat julkisuudessa mutta yön tapahtumien vaikutusten mittakaavan alkaa vasta hiljalleen sisäistää. Yksilöiden, perheiden, seuran, kaupungin ja muiden yhteisöjen kokema tuska, tarvittava tuki ja elämän jatkaminen jollain aikavälillä jollain muotoa ovat hirvittävän laajoja kokonaisuuksia, joissa tärkeää on aktiivisuus, tuki ja empatia.

 

Teon toteuttaneen nuoren miehen sielunmaisemaa en haluakaan tietää. On täysin yhdentekevää, löytyykö taustalta jotain ideologiaa, manifestia tai elämänkatsomusta, jolla tekoa pyrittäisiin perustelemaan. Ei, ette te summanmutikassa viattomia ihmisiä ampuvat ole millään muotoa temppeliritareita tai väärinymmärrettyjä neroja vaikka itse niin ajattelisittekin. Fakta on, että viattomia kohtaan tuliaseilla hyökkääminen on pahimman luokan pelkuruutta jolla kukaan ei ole koskaan ratkaissut yhtään mitään eikä tule ratkaisemaan. Helvetillistä tuskaa sillä kyllä voi saada aikaan siinä määrin, että kymmenien ihmisten koko elämä muuttuu pysyvästi. Se, onko kyseessä pitkän aikavälin suunnitelma vai hetken mielijohteesta lähtenyt tapahtumaketju on yhtä yhdentekevää kuin teon motiivit. Nuoria ihmisiä on taas kerran kuollut eikä heitä saa takaisin, olivatpa perusteet teolle sitten millaiset tahansa ja katuupa asioita lopulta tai ei.

 

Yhteisöllisyys auttaa paranemisprosessissa ja sen vaaliminen pesäpallon parissa asettuu tapahtumien valossa vähintään niin tärkeäksi kuin mm. Superpesiksen toimitusjohtaja Petri Kaijansinkko on sen esiin nostanut. Tarvitaan paljon kärsivällisyyttä, jotta Hyvinkään kesien keskeinen elementti voi nousta tulevaisuudessa sille tasolle jolle se kuuluu. Pelaajille, toimihenkilöille ja jopa katsojille täytyy antaa aikaa tehdä Pihkalasta jälleen paikka joka tuo ja luo positiivisia mielleyhtymiä sen lajin parissa, jota Topi Koistinen todella rakasti. Topi oli hieno poika: kohtelias, reipas ja mitä ilmeisimmin yksityiselämässäänkin vastuuntuntoinen, hyväkäytöksinen ja pelkkää hyvää ympäristölleen tekevä. Syvä osanottoni sekä Topin että toisen ammuskelussa kuolleen nuoren läheisille. Lajimme menetti tulevan tähden, mutta sekä perhe että seura menettivät jotain paljon, paljon enemmän.

 

Tekstini ei ole jäsennelty, iskevä eikä järin henkilökohtainenkaan. Topi, Misi ja Metu, perheenne, läheisenne, ystävänne, Tahko, miesten edustusjoukkue ja A-pojat, Hyvinkään kaupunki, muut ammuskelussa loukkaantuneet ja paikalla olleet: te ette ole yksin. Takananne seistään ja teitä ajatellaan, se on suurin viesti jonka voimme pesäpallon osalta lajina ja ihmisinä antaa. Voimia.

 

-MP-

Joomla Templates and Joomla Extensions by JoomlaVision.Com
 

Lisää kommentti

Turvakoodi
Päivitä


bottom